perjantai 9. joulukuuta 2011

Kaksi norsutunikaa

Olemme lähdössä koko  perheen voimin huomenna Pohjanmaalle kyläilemään ja sain juuri ajoissa valmiiksi norsutunikan (tai ehkä paremminkin mekon) perheen vajaa 2-vuotiaalle neitokaiselle. Samalla surautin myös omalle tytölle tunikan samoista kankaista, hieman varioiden. Näin tuli käytettyä tehokkaasti kaksi kangaspalaa: Saksasta Michas Stoffeckelta tilattu norsutrikoo sekä Royal-Tuotteen pehmoinen pinkki joustofrotee (josta on jo olemassa omalle tytölle legginssit).


Etualalla oleva tunika menee lahjaksi ja siihen taiteilin eteen pienen taskun piristykseksi. Ei mitenkään mahdoton homma, voisi tehdä jatkossa oman tytön vaatteisiinkin. Myös paidan hihansuut ovat joustista, vain pääntie perinteistä resoria. 

Oman tytön tunikassa puolestaan etu- ja takakappale norsua, hihat puoliksi joustista, puoliksi trikoota. Mittailin pitkään, miten paidat olisi järkevintä toteuttaa niin, että kangas riittää ja molemmista tulee kivan näköiset. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, toivottavasti ovat mieluiset myös käyttäjilleen! Koko molemmissa n.86/92cm. Oman neidin tunika aavistuksen suurempi, koska ystävän tytär on kooltaan tosi pieni - vaikkei meidän neitiäkään isoksi voi sanoa. Meille jäävän puseron hihoihin olisin kyllä halunnut lisää pituutta, mutta kangasta ei ollut enempää. No, paita on sopiva juuri nyt eli heti vaan käyttöön!

Lopuksi vielä yhteinen kiitos kaikille kommenttinsa jättäneille ja tervetuloa uusille lukijoille! Tosi kiva huomata, että joku muukin kuin minä käy täällä välillä kurkkimassa..! ;) 

torstai 8. joulukuuta 2011

Sydänhaalari ja salainen kangaspaketti

Tilasin Ikasyriltä ihanaa vihreää sydänvelouria tietämättä tarkkaan, mitä siitä tekisin - tunikan varmaankin. Kangasta aikani katseltuani totesin, etten haluakaan tehdä mekkoa, vaan ihkaensimmäisen haalarin! Asiaan vaikutti myös erilaisten suloisten haalarihousujen näkeminen monissa blogeissa. Totesin, että nyt on varmaankin viimeinen mahdollisuus tehdä meidän kohta 2,5-vuotiaalle neidille haalari. Ja ihana tuli, vaikka itse sanonkin! Kaava on oma muokkaus Ottobren mustikkahaalarista (6/2009), koko hoikka 92cm. Resoripuntit ja solmittavat nauhat olalla tekevät pöksyistä toivottavasti varsin pitkäikäiset. Yläosan kanttaukset ja solmimisnauhat ovat ns.trikoovinokanttia, jota löysin Jätti-Rätistä. Ohutta ja helppoa ommella, kun ei venynyt samalla tavalla kuin resori.



Neiti oli hieman meneväisellä tuulella, joten sovituskuvat olivat tätä luokkaa:


Muutama muukin keskeneräinen ompelus on saatu valmiiksi, mutta niistä myöhemmin. Tähän täytyy kuitenkin vielä hehkuttaa tänään saapunutta Ikasyrin Salaista kangaspakettia, jonka tilasin  puoliksi Ikuisen vauvakuumeilijan kanssa. Mahtava sisältö, parempi kuin uskalsin odottaa! Tässä kuva paketin sisällöstä (lisäksi mukana oli vielä valko-punainen caravantrikoo, joka ei jäänyt minulle):


Tuota pinkkiä konetrikoota ja sitä caravan-kangasta oli n.50cm:n pätkät, muita 60cm tai enemmän. Ainoa omasta näkökulmastani vähän tylsempi kangas on tuo oikean alakulman vaaleansininen joustis, mutta voi olla, että yritän värjätä sen jossain vaiheessa!? Se on sellaista aika ohutta ja pehmeää, joten voisi olla kiva kesävaatteeksi - taidan jättää ideat muhimaan. Myöskään tuolle ihanaiselle autovelourille ei vielä ole suunnitelmia, mutta jos en käytä sitä itse, löytyy sille varmasti halukkaita ottajia..! ;)

torstai 1. joulukuuta 2011

Kangashamsteri ompelupisteineen

Viime aikoina on tullut enemmänkin hamstrattua kankaita kuin ommeltua (niin kuin viime postauksessa taisin mainita). Löysin fb:n Kangashamsterit ja Ompeluelämää -ryhmät, mitkä ovat kyllä saaneet minut koukuttumaan facebookiin, jota aiemmin en juurikaan käyttänyt..! Kangashamstereiden kautta olen jo tehnyt muutaman onnistuneen kangasvaihdon ja ompeluelämää-ryhmästä saa hyviä vinkkejä mihin tahansa ompelupulmaan sekä houkuttelevia linkkejä erinäisiin kangastarjouksiin. Huomenna olisi tarkoitus tilata puoliksi kaverin kanssa Ikasyrin salainen kangaspaketti - saa nähdä ehdimmekö napata omamme..!?

Tässä hieman kuvallista infoa viimeisimmistä kangashankinnoista ja -vaihdoista:



Kolme vasemmanpuoleista kuviotrikoota Saksasta Michas Stoffeckelta tilattuja - kiitos Pintselle kimppatilauksen järjestämisestä! Omaksi puolustukseksi sanottakoon, että kaksi reunimmaista (ketut ja krokot) menevät siskonpoikien paitoihin eli ihan kaikki eivät ole omaan käyttöön tarkoitettuja.. Oikealla vielä pala Ikasyrin puputrikoota, joka tuli vaihdossa Kangashamstereista.


Tässä kuvassa vasemmalta alkaen Royal-tuotteelta tilattu pinkki/fuksia velour, Nanson "satukaupunki"trikoo (saatu vaihdossa), ihana oranssipohjainen Muru-neulos (ostettu Kestovaippainfon kirpputoripalstalta) sekä vihreä sydänvelour Ikasyriltä (myöskin Pintsen kautta). 

Osalle kankaista on jo käyttökohde tiedossa, osa jäänee ainakin hetkeksi kaappiin marinoitumaan. Kun sain käsiini tuon ihanan Murun vink-kankaan rupesin suunnittelemaan siitä vuoritettua hupparia/takkia tytölle. Tosin kangasta on sen verran vähän, että huppu jää uupumaan, joten sitä täytyy metsästää lisää ennen tositoimiin ryhtymistä. Kangas on kuitenkin aika paksua ja napakkaa, joten kuvittelisin sen sopivan hyvin takin materiaaliksi. Mietinnässä on vielä sisäpuolen materiaali: laittaisinko ihan tikkivuoren, vai jotain sellaista "karvakangasta" - vai ihan vain fleecea..!? Ideoita ja hyviä kaavavinkkejä saa mieluusti antaa, koon 92/98 takki siis suunnitelmissa.


Tässä kohtaa voisin myös esitellä kankaitten säilytyspaikan, ompelupisteeni. Idea omasta ompelupisteestä lähti miehen valituksesta olohuoneen pöydälle kerääntyvistä ompelukoneesta, kankaista ja tarvikkeista. Tavaroitten esiin ottaminen oli (mukamas) aina sen verran työlästä, ettei niitä viitsinyt jokaisen käyttökerran jälkeen korjata pois - varsinkin kun työn alla olevia ompeluksia sai harvoin kerralla valmiiksi. Eli olkkari oli auttamattomasti sekaisen näköinen aina kun jokin ompeluprojekti oli kesken (suhteellisen usein siis). Lisäksi satuin törmäämään Mari O'Netin blogissa ompelunurkkauksen esittelyyn - ja siitä se ajatus sitten lähti! =) Hoksasin, että voisin saada itselleni vastaavan pisteen yhdistettyyn lasten/harrastehuoneeseen. Siellä on paljon 70-luvun asussa olevaa kaappitilaa, joka oli vähän tehottomassa käytössä. Niinpä pienen pohdiskelun jälkeen - ja miehen suosiollisella avustuksella - kävimme hakemassa Ikeasta juuri sopivankokoisen pöydän ja tuunasimme kaapista ompelupisteen. Nurkkaus on ollut kovassa käytössä jo muutaman kuukauden ja todettu oikein toimivaksi. Tavaroiden järjestely laatikkoon ja kaappiin on edelleen vaiheessa, mutta hiljaa hyvä tulee.. Parasta on, että molemmat koneet mahtuvat pöydälle yhtä aikaa, joten voin vaihtaa koneesta toiseen "lennossa".


Koneeni ovat vuosituhannen vaihteesta oleva perus-Singer sekä tänä kesänä ostettu Berninan 700D-saumuri. Ihan kelpo pelejä molemmat, saumuriini olen erityisen rakastunut (kuten blogin nimestä ja aiemmista postauksista voi päätellä). Ompelukone on helppokäyttöinen, mutta sen huonoihin puoliin kuuluvat erittäin heikko ohjekirja, automaattinen langankireyden säädin (jossa ei voi säätää erikseen ylä- ja alalankaa) sekä se, että paininjalan puristusta ei voi säätää. Toisaalta olen kyllä onnistunut saamaan kaikille kankaille ihan hyvän tikin ja viimeisin aplikointiyrityksenikin sujui aiempaa paremmin, joten eiköhän tuo kone palvele meikäläisen käyttötarkoituksia vallan mainiosti vielä tovin.

Kankaiden paikka on siis kaapin ylähyllyllä ja olen järjestänyt ne materiaalin ja käyttötilanteen mukaan omiin pinoihinsa, niin että oikealla näkyvässä pinossa ovat valmiiksi leikatut jaa keskeneräiset ompelukset, siitä seuraavana pienet kangaspalat/jämät, keskellä käyttämättömät kankaat ja vasemmalla puuvilla- ja sisustuskankaat. Lisäksi vasemmassa reunassa on kori, jossa säilytän neulelankojani - neulomuspostaus onkin muuten tiedossa (toivottavasti!) lähiaikoina.

Kaavojen piirtämistä ja kankaiden leikkaamistahan ei tämän ompelupisteen ääressä voi tehdä, joten mies joutuu edelleen sietämään erinäisiä kangasmyttyjä ja irrallisia kaavoja olohuoneen pöydällä.. Mutta vähemmällä marinalla on selvitty - ja on tuo oma ompelupiste vaan niin ihana! =)

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Laiskuutta ja lahjuksia

Onpa ollut pitkä tauko blogin päivittämisessä ja käsitöiden valmistumisessa..! Valmiiksi leikattuja paloja, leikkaamista odottavia kankaita sekä puoliksi ommeltuja vaatteita on kyllä runsain mitoin odottamassa, mutta aika ja hermot eivät oikein tunnu riittävän kaiken viimeistelyyn. Uudelleen aloitettu graduprojekti vie kummasti mehuja (vaikka aika laiskasti olen sen kanssa edennytkin), lisäksi typerä syysflunssa väsyttää, joten iltaisin ei juuri jaksa ommella - vaikka mieli kyllä tekisi! Lisäksi olen joutunut kantapään kautta huomaamaan, että väsyneenä ei todellakaan kannata istahtaa ompelukoneen ääreen - seurauksena on, jollei suorastaan itkua ja hammastenkiristystä, ainakin huonoja ratkaisuja ja paljon purkamista..!


Jo aiemmin syksyllä aloitettu autopaita tuli kuitenkin vihdoin valmiiksi, kun kaverin pojan 1-vuotissynttärit pakottivat toimimaan. Lisäksi loppuviimeistelyä vaille on ensimmäinen joululahjapaita, joka on menossa siskonpojalle. Molemmat kokoa 86/92cm, autopaidan materiaalit (joustofrotee + resori) Metsolasta ja kaavana Ottobren Sulo-raglanpaita. Eläinpääpaidan kaava myös Ottobresta, mallin nimi Hippopotamus jotakin. Eläinkangas saatu vaihtarina, punainen interlock Jätti-Rätistä, resorin alkuperästä ei mitään hajua.




lauantai 19. marraskuuta 2011

Pikkuruiset pikkarit


Neitokainen on oppinut syksyn aikana hienosti päiväkuivaksi ja oli aika hommata tytölle pikkuhousuja. Suurin osa kauppojen pienimmistä 86/92cm pikkareista vaan ovat auttamattoman suuria meidän hoikkikselle. Muutamia Lindexin pikkareita hieman pienensinkin ottamalla toisesta sivusaumasta vähän sisään, mutta ajattelin sitten kokeilla tehdä parit pikkarit ihan ite. Näihin kun riittää pienetkin jämäpalat. Kaava on omasta päästä, otin vähän mallia kaupan pikkareista - ja ihan hyvät tuli. Ovat kyllä tosi pikkuruiset, ehkä lähinnä siro 86cm. Ja just sopivat (pyllypuolella olis saanu olla leveyttä aavistus lisää, mutta hyvin toimivat). Näitä on käytetty jo pari viikkoa eli kuvia ei ole otettu vastavalmistuneista pöksyistä. 


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Pipo ja pussukka



Mieheni osti minulle yllätyksenä miniläppärin, jotta gradun naputtelu koneelle sujuu helposti missä tahansa. Kone kulkee mukana repussa ja tarvitsi siis suojakseen pienen pussukan. "Läppärilaukku" on tehty Hipun pussukan teko-ohjeen mukaan, mitat n.30x20cm, pohjan leveys n.6cm. Kaikki materiaalit (raitapuuvilla, tikattu vanutäytteinen "päiväpeittokangas" ja vetoketju) Jätti-Rätistä. Pussukka on ollut testissä jo viikon päivät ja oikein hyvin toimii, laturi (ja tarpeen tullen jotain muutakin sälää) mahtuu mukavasti koneen mukana pussiin.


Lisäksi eilen valmistui tytölle "karvapipo", joka sopii hyvin neitokaisen talvihaalariin (ei kuvassa). Ohje  Kukikkaat kuosit-blogista omin muokkauksin. Eteen aplikoin heijastintähden ja lisäsin palaset heijastinkangasta myös "korviksi". Teddykangas saatu kangasvaihtarina Ikuisen vauvakuumeen blogistilta, vuori tumma luumunvärinen trikoo Jätti-Rätistä ja korvien kohdalla pul-kangasta ja Thinsulate-vanua. Suhteellisen hyvin onnistui, pieniä harmituksen aiheita syntyi korvien kohdalla kupruilevasta trikoosta ja hieman erimittaisista heijastinkorvista sekä tietysti aplikoinnissa takkuilevasta ompelukoneestani (josta varmaan jossain vaiheessa oma postaus tiedossa)... Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelpo ompelus ja mikä tärkeintä - tyttö on tyytyväinen uuteen pipoonsa!


Kuvassa neitokainen on juuri lähdössä leikkipuistoon ja pyysin isää ottamaan ulkokuvia hatusta (kun sisällä on vaikea ottaa kuvia ilman salamaa ja salamalla pelkät heijastimet välkkyy). No, tämä on lähinnä kuva tytöstä hattu päässään, mutta näkyyhän se pipo tästäkin..!=)

lauantai 12. marraskuuta 2011

Syksyn ompelussatoa

Tässä muutamia kuvia syksyn aikana valmistuneista ompeluksista.


Ensimmäisenä pitkähihainen singoalla-tunika/mekko koossa 92cm Ikasyriltä tilatusta ihanan pehmeästä norsubambusta. Kaava Suuri Käsityö-lehdestä 1/2009 pienin muutoksin (etuosan laskokset jätetty pois ja hihat pidennetty). Kangas on ihanan pehmoista, mutta melko lurua bambu-puuvillainterlockia. Saa nähdä, miten käyttäytyy pesuissa..


Minnie-liivimekko (Ottobre 6/2010) hauskasta apinavelourista (ostopaikkana Royal-tuote). Helmaan kokeilin rullapäärmettä, mutta en ole ihan varma tuliko sellainen kuin piti koska ei ollut mitään vertailukohtaa.

Ongelmana on nimittäin ohjekirjan puute: tilasin Bernina 700D-saumurini Virosta ja mukana tuli vain eestin- ja venäjänkielinen ohjekirja enkä valitettavasti osaa kumpaakaan, joten olen vähän pimennossa joidenkin koneen ominaisuuksien suhteen. Jos joltakulta löytyy kyseisen malliston (700D tai 800DL) kone ja haluaa tarjota apuaan, ilmoittautukaa ihmeessä - olen valmis tekemään vaihtokauppoja suomenkielisistä ohjeista! ;)


Tunika ja leggari -setti koossa 86/92. Värikäs Peukalo-Liisa jersey (Ikasyr) sai parikseen lämpimänkeltaista, ohutta trikoota Jätti-Rätistä. Tunikan kaavana Ottobren Papana (muokattuna) ja legginsit SK 1/09, tykkään kyseisestä kaavasta kovasti. Sopii hyvin meidän hoikalle neidolle ilman suurempia muokkauksia. Kanttaukset/resorit tein mustalla, tuli aika räväkkä yhdistelmä. Tämä setti on ollut jo aika paljon käytössäkin ja ihan hyvänä on pysynyt.


Peruspaita Punahilkasta (Ikasyriltä tämäkin), lisänä Metsolasta tilattu keltainen interlock. Kaavan pohjana Ottobren Pinaatti-pusero 1/2010, "tuplahihat" oma lisäys. Tässä laitoin pääntielle interlockia, hyvin toimii.


Ja jottei postaus jäisi täysin "persoonattomaksi", tässä vielä yksi kuva vaatteista in action. Lökäpökät keltaisesta retropallovelourista ja kuva loppukesältä (kuten ehkä valosta ja vaatteiden vähyydestä voi päätellä). Kaavana Ottobren Vilkas-velourhousut ja punainen joustofroteepusero Metsola.

Jatkan kuvapostauksia taas myöhemmin. Muutama aiemmin ommeltu vaate on vielä kuvaamatta ja aika monta "raakiletta" odottaa valmistumistaan..

Hyvää isänpäiväviikonlopun jatkoa kaikille! 

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pilvisetti



Tässä uusimmat ompelukset: tytölle pilvisetti velourista koossa 92. Kaavana jo suosikeiksi muodostuneet Ottobren Papana-paita 4/2010 ja Vilkas-velourhousut 4/2008, molemmat hieman muokattuna. Tein ensimmäistä kertaa housuihin taskut ja olen suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen: ovat suunnilleen samankokoiset ja -malliset sekä sopivassa paikassa. Kaksoistikkaus ei ole ihan täydellinen, mutta sitä ei onneksi menossa huomaa..! Pilvivelor saatu vaihdossa ikuisen vauvakuumeen blogin pitäjältä, valkoinen velour ja resori Jätti-Rätistä. Kaiken kaikkiaan oikein kivasti onnistunut setti ja tyttökin tykkää.




Puserosta tein tuollaisen pidennetyn version, tykkään kovasti! On sen verran mekkomainen, että paitaa voi käyttää hyvin myös legginsien kanssa.


Muoks. Tässä vielä yksi sovituskuva setistä tyytyväisen käyttäjänsä päällä:



Blogin avaus!

Olen jo jonkin aikaa pohtinut oman blogin perustamista ja nyt päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Ja mikäs sen parempi aloituspäivä kuin 11.11.11!

Blogi pyörii lähinnä käsitöiden ympärillä: olen innostunut ompelemaan vuonna 2009 syntyneelle tytölleni vaatteita ja silloin tällöin heiluttelen myös kutimia. Olen kouluajoista asti pitänyt käsitöistä ja yläasteen päätteeksi äitini osti minulle perus-Singerin. Se jäi kuitenkin pitkäksi aikaa kaapin perukoille lojumaan, kunnes lapsen syntymän lähestyessä innostuin kokeilemaan kestovaippojen ompelua - ja siitä se sitten lähti..! Samalla jäin myös koukkuun käsityöaiheisten blogien maailmaan. Pikku hiljaa vaippojen tarve väheni ja innostuin vaateompelusta. Ja tunnetusti nälkä kasvaa syödessä: rupesin haaveilemaan saumurista. Sainkin sellaisen kuluneena kesänä ja olen aivan rakastunut kyseiseen koneeseen - teen lähinnä perusvaatteita joustavista materiaaleista ja surautan saumat saumurilla aina kun mahdollista. Siispä blogin nimeksi valikoitui Saumurin kera - TERVETULOA!